maanantai 5. marraskuuta 2012

kylätie on hiljainen

Tänään lähtivät kissat.
Talossa ei enää hengitä ketään, se on kuollut.

Pieniä kuolemia tapahtuu minussakin, koko ajan.
Päätökset jäävät minulle.
Mikä ylipäällikkö minä tässä olen?
Päätöksiä hyvässä ja pahassa.
Joskus haluaisin vain olla,
antaa muiden päättää ja toimia.
En minä halua rikkoa, korjata vain.
Silti joudun rikkomaan päästäkseni kohti ehjää.
Anteeksi, minun on pakko tehdä näin.
Itseni vuoksi.
Ja meidän kaikkien.

Monista sirpaleista on meidät tehty,
sirpaleet heijastavat valoa kauneimmin.

Ehkä vielä joskus.

Vielä ei ole heijastuksen aika.

1 kommentti:

  1. Niin tuttu tunne, niin tuttu ajatus... Kuitenkin jaksaa päivästä toiseen, koska pienikin elämänsirpale sisältää ilon välkähdyksiä ja pitää yllä toivon heijastuksesta... <3

    VastaaPoista